Rovaniemen ja Turun tapahtumissa iloisia kohtaamisia ja oivalluksia!

 

Syyskuussa koulutettiin ja verkostoiduttiin Rovaniemellä ja Turussa yhteensä noin 30 jäsenen voimin.

Rovaniemellä teemana oli Kiireenkesytys. Tutustuimme erilaisiin kiirehtijätyyleihin sekä niiden vaikutuksiin yhteisössä. Piipahdimme viimetipan vintillä ja totesimme yksissä tuumin sieltä löytyvän usein muitakin. Koulutuksen jälkeen Tiedekeskus Pilkkeessä ja Arktikumissa. Turussa koulutuksen teemana oli Koordinointi ja Kummitoiminta. Koulutukseen osallistui jäseniä hienosti Turun alueen lisäksi Jyväskylästä, Vantaalta, Lahdesta ja Muhokselta asti. Oivalluttavat pienryhmä tehtävät avasivat hyvää, monipuolista keskustelua käytännön arjesta. Pohdimme, miten uusi jäsen saisi aloittaessaan mahdollisimman hyvän startin ja millä keinoin passivoitumista voidaan ennalta ehkäistä. Turussa virkistäydyimme koulutuksen jälkeen Linnateatterissa, meitä viihdytti hauska yhden naisen show ”Hyvä-Paha-Ero”.

 

Jatkamme koulutuksia Koordinointi ja Kummitoiminta teeman äärellä myös Helsingissä 1.12.2018. Laita kalenteriin ja tule mukaan!

Roi

Turun porukka

 

Facebook

Instagram

 

Instagram_logo