Monthly Archives: helmikuu 2016

Terveisiä Sodankylästä

Terkkuja Sodankylästä! Sulo ja Leo Karva-Kavereina koulussa kerran viikossa. koulu_1

Touhua piisaa ja välissä on levähdettävä oppilaiden jaloissa – keskiviikkona nähdään lukukoiratapahtumassa.

 

Sissi ja Ella ohjaajineen kertomassa Lukukoiratoiminnasta

Sissi ja Ella ohjaajineen olivat 22.2.2016 kertomassa halukkaille Lukukoiratoiminnasta ja yhdistyksen toiminnasta, Nastolan kirjaston ”infotilaisuudessa”! Lukukoira Ella aloittaa Nastolan kirjastossa työnsä maaliskuun alussa! Ella on Lahden seudun toinen lukukoira.

kuva_3     kuva_1

Meri-Lappi sai joukon uusia Karva-Kavereita

Karva-kavereiden toiminta on hyvässä nosteessa Meri-Lapissa. Viikonloppuna järjestetyssä soveltuvuustestissä nimitettiin kymmenen merilappilaista uutta koiraa Karva-kaveriksi. Lisää on tulossa, sillä kaikki toiminnasta kiinnostuneet eivät mahtuneet testiin mukaan.

Karva-kaverit_testista

Nämä kaksitoista koiraa nimitettiin virallisiksi Karva-kavereiksi Torniossa lauantaina. Niistä kymmenen jää Meri-Lapin alueelle mm. vanhuksia ja lapsia ilahduttamaan, ja kaksi tekee työtään Sodankylässä. Kuva: Suomen Karva-kaverit ry

 

Unna, Niehku, Hilla, Muusa ja kahdeksan muuta koiraa sai lauantaina tittelikseen Karva-Kaveri.

Se tarkoittaa, että niillä on tästä eteenpäin tärkeä tehtävä ilon tuojina vanhainkodeissa, päiväkodeissa, lastenkodeissa, kehitysvammaisten keskuksissa tai tapahtumissa.

Torniossa järjestettiin Karva-Kaveritesti lauantaina ensimmäistä kertaa pelkästään paikallisten voimin, vaikka yhdistyksellä on ollut toimintaa Meri-Lapissa vajaat kolme vuotta.

Nyt näyttää siltä, että karvaisten ystävien ilosanoma laajenee huomattavasti, kun vanhojakin Karva-Kavereita on alueella kahdeksan.

– Testiin tulijoita olisi ollut paljon enemmänkin, kaikki eivät mahtuneet mukaan. Kunhan tästä testistä on selvitty, järjestämme uuden. Ehkä maalis-huhtikuussa, kertoo Meri-Lapin alueen koordinaattori Päivi Nevanperä.

Vierailupaikkoja kaivataan lisää

Meri-Lapissa on tällä hetkellä vain koiria Karva-Kavereina, mutta toiveissa olisi saada mukaan muitakin nelijalkaisia.

– Kovasti toivoin, että testiin olisi tullut edes yksi kissa, mutta ei tällä kertaa. Ehkä ensi kerralla sitten, Nevanperä sanoo.

Nyt koiria ohjaajineen on niin paljon, että vierailupaikkojakin tarvitaan lisää. Tähän mennessä Karva-Kaverit ovat kylästelleet muutamissa palvelukodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Muutama koira on myös toimittanut silloin tällöin lukukoiran virkaa Kemin ja Tornion kirjastoissa.

Torniossa lauantaina testatuista koirista kaksi oli Sodankylästä, jonne toiminta leviää ensimmäistä kertaa. Karva-Kavereita on myös Rovaniemellä.

Laura Valta – Yle

Facebook