Minna ja Sessa

Monet kysyvät MIKSI teen hevosieni kanssa terapia käyntejä vapaaehtoisena ja ilmaiseksikin, tässä vastaus kysymyksiinne.

Minna ja Sessa

Naksautan vyötärölle taskupussin kiinni. Tarkistan taskut, porkkanoita,omenoita,sokerinpaloja,ohjaaja passi ja jarrusukat. Niin,jarrusukat –  siltä varalta että vierailupaikassamme onkin kivinen tai liukas lattia jolla työkaverini ei pystyisi turvallisesti kävellä. Tarkistan vielä peilistä että vaatteeni ovat puhtaat. Oranssi liivini on puhdas ja selässä komeilee suuri tassun kuva ympärillä teksti ”suomen karva-kaverit ry.” Tunnen pienen hetken ylpeyttä rinnassani kävellessäni talliin.

Puhtaalta tuoksuva ja siistiksi laitettu työparini hörähtää minulle. Vaihdan riimun koristeltuun nahkariimuun ja myös työparini tietää: se on työpäivä.

Talutan ystäväni autoon ja hyppään itse ratin taakse. Taas sitä mennään. Niin, minä olen Minna Kivistö ja vapaa-aikanani työskentelen minitammojeni kanssa terapiatyössä vapaaehtoisena.

Perillä meidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Meitä on kuulemma kovasti odoteltu. Osa odottajista ei ole edes uskonut että oikeasti, heidän luokseen tulisi tänään vierailemaan hevonen!
Astumme ovista sisään ja pikaisen silmäyksen jälkeen totean lattioiden olevan muovia joten jarrusukat saavat jäädä taskuun. Aloitamme ringin.
Vanhuksia on kokoontunut olohuoneeseen ja kierrämme tervehtimässä jokaista joka tahtoo hevosta rapsuttaa. Monet ihastelevat hevosta, monet muistelevat haikeina omia hevosmies aikojaan. Jokaisella on asiaa hevoselle ja jokainen ihmettelee hevosen ketteryyttä tuolien,rollaattorien ja pöytien välissä pujotellessa. Juttelemme asukkaille ja vastailemme esitettyihin kysymyksiin.

Pian yksi hoitaja vinkkaa meitä luokseen. Kysyy olisiko mahdollista saada hevonen yhteen pieneen huoneeseen,jossa olisi asukas joka ei kykene itse saapumaan paikalle mutta tahtoisi myös nähdä hevosen. Vastaan että tietysti,siksihän me täällä olemme.

Menemme pieneen huoneeseen jossa vuoteessa makaa vanha rouva silmät täynnä odotusta. Hän nauraa kun näkee hevoseni. ”Voi kuinka pieni se on!” Hän huudahtaa. Tuon tammani aivan sängyn viereen,mutta samalla hetkellä huomaan että rouva ei pysty ojentamaan kättään tarpeeksi lähelle että pystyisi koskettamaan. Huomaan surun hänen silmissään ja pienen haikeuden. Mietin miten saisin rouvan ja tammani kohtaamaan,kunnes tammani työntää turpansa sängyn laidan välistä kohti rouvan kättä. Rouva nostaa vapisevaa kättänsä juuri sen verran että tammani saa turpansa hänen kätensä alle ja jää siihen. Katson rouvan silmiä,jotka täyttyvät kyynelistä. Vapiseva käsi hyväilee tamman pehmeää turpaa ja tammani selvästi aistii tilanteen herkkyyden ja pysyy aivan vaiti paikallaan. Rouva sulkee silmänsä ja antaa kyyneleiden virrata ja kätensä koskettaa hevosta. Hän aukaisee silmänsä,katsoo minua ja sanoo ”en olisi enää ikinä uskonut että vielä saisin kokea hevosen pehmeän turvan ja hengityksen kädelläni. Kiitos tyttö kulta kun sain tämän vielä kerran kokea, en unohda tätä koskaan” olen sanaton mutta kiitän rouvaa kun saimme vierailla hänen luonaan. Lähdemme hyvästelemään muut asukkaat ja matkaamme kohti kotia.

Mieleni myllertää. Hevoseni suoriutui jälleen loistavasti ja tyynesti,mutta ajatuksiini jäi vanha rouva. Vasta nyt ymmärrän työni tärkeyden ja merkityksen. Kuinka pieni hetki itseltäni ja hevoseltani se oli, mutta kuinka suureksi se hetki kasvoi. Jollekkin se hetki oli unelma. Haave jonka ei uskonut käyvän enää toteen. Rakas muisto vuosien takaa ja jotain mitä sydämessään oli kaivannut. Vain se pieni kosketus merkitsi enemmän kuin osasimme ajatella. Tunsin sanatonta ylpeyttä työstäni. Olin suunnattoman ylpeä tammastani ja sen kyvystä lukea tilannetta. Olimme yhdessä antaneet rouvalle hetken muistoissa.

GMH Sir Harvest Moon ja Esperar Princesa ovat läpäisseet Suomen Karva-Kaverit Ry:n luonnetestit ja työskentelevät vapaaehtoisina maksuttomina terapiahevosina ja käyvät tervehtimässä vanhuksia ja lapsia sekä sairaalapotilaita.
Karva-kavereiden työ perustuu vapaaehtois työhön ja siitä ei peritä maksua. Karva-kaverit järjestävät luonnetesti tilaisuuksia ympäri suomen ja kelpuuttavat ystäviksi kaikki karvaiset eläimet,jotka testit läpäisevät.

Itse ryhdyin tähän hommaan koska sairaaloissa vierailtuani tunsin että siellä vanhusten elämä oli niin rutiinia. Halusin osaltani tuoda vanhusten elämään muistoja niiltä ajoilta jolloin he vielä tekivät töitä ahkerammin kuin me kukaan, kävivät läpi asioita joista me voimme vain kuulla tarinoita. Viedä heidät hetkeksi aikaan jolloin hevonen oli korvaamaton ja elintärkeä ystävä,työväline ja elämisen ehto. Siihen aikaan kun hevonen oli Hevonen isolla H:lla eikä vain status symboli tai suoritus väline. Vaikka hevoseni ovat pieniä,se sama tuoksu ja kosketus on silti se mikä kantaa pitkälle muistoihin.
-minna, muuni & princesa.

Facebook