Tassuttelua ja kavioiden kopinaa 18.02.2023
Oli tuulinen ja tuiskuinen lauantaipäivä. Olimme kivenheiton päässä Kuopion keskustasta Kuopion raviradalla Sorsasalossa. Väkeä oli kokoontunut paikan päälle sankoin joukoin vauvasta vaariin. Koko perheen ravitapahtuma oli alkamassa. Me Kuopion Karva-Kaverit olimme saapuneet ilahduttamaan ravivieraita keskikerrokseen kahvion viereen.
Paikalla oli 4 koiraa oransseihin työliiveihin pukeutuneena palvelusväkineen. Kaikki koirat olivat toisilleen entuudestaan tuttuja ja koirat tervehtivät toisensa ystävällisesti. Jokunen tervehdyshaukahduskin sieltä kuului.
Ilmassa ravitunnelmaa
Ravivieraat olivat hyväntuulisia ja juttutuulella. Tilassa kuului tasainen puheensorina. Paikalle oli saavuttu jännittämään raveja, mutta myös oheisohjelman vuoksi. Karva-Kavereiden lisäksi oheisohjelmassa oli ponien rapsutusta ja lastenmaailmassa muun muassa kepparirata ja kasvomaalausta. Ja totta kai makkara- ja namukojusta löytyi herkkuja.
Iloa rapsutuksista
Koirien kohtaaminen sai viimeistään ravivieraiden hymyt huulille. Karva-Kaverit kiinnostivat etenkin perheen pienempää väkeä. Rapsuttajia riitti kahden tunnin ajan lähes taukoamatta. Koirat nauttivat rapsutuksista ja huomiosta. Rapsuttajien kanssa juteltiin koirista ja muista kotieläimistä. Monelta löytyi kotoa lemmikki, mutta rapsuttajissa oli myös koirasta haaveilevia.
Jätän jäljet sydämees
Tapahtumasta jäi kaikille osallistujille todella hyvä fiilis. Oli taas ilo nähdä, kuinka odotettuja vieraita Karva-Kaverit olivat. Viimeiset innokkaimmat rapsuttelijat toivoivat, että tavattaisiin taas joskus uudestaan. Toivottavasti nähdään taas!
Laura & Ansa
Kuopion Karva-Kaverit